Suunnistuskoulu

Järjestämme vuonna 2012 suunnistuskoulun kaikille suunnistuksesta kiinnostuneille. Järjestelyissä on mukana myös Loimaan Jankko.

Suunnistuskouluun ovat tervetulleita kaikenikäiset, eikä osallistuminen edellytä seuran jäsenyyttä. Alle 8-vuotiailla tulee olla mukana oma aikuinen.

Suunnistuskoulussa opetellaan perustaitoja, jotta pystytään liikkumaan luonnossa kartan ja kompassin avulla.

Suunnistuskouluun osallistuminen maksaa 20 euroa / henkilö tai 40 euroa / perhe. Maksu kerätään ensimmäisellä osallistumiskerralla. Se oikeuttaa osallistumaan kaikkiin suunnistuskoulun tapahtumiin koko vuoden ajan. Maksua ei peritä Rasti 88 :n eikä Loimaan Jankon jäseniltä. Osallistumismaksu sisältää opastuksen lisäksi kartat sekä tarvittaessa emit-kortin vuokran.

Suunnistuskoululaisia ei ole vakuutettu järjestäjien toimesta, vaan kaikkien osallistujien tulee itse huolehtia mahdollisista vakuutuksistaan.

Suunnistuskoulu kokoontuu viikottain klo 18 – 19.30, viikonpäivä vaihtelee. Lista tapahtumapaikoista löytyy alla olevasta taulukosta.

Suunnistuskouluun ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Ja jos ei heti ensimmäisellä kerralla pääse paikalle, voi mukaan tulla vielä myöhemminkin.

Muista säänmukainen vaatetus ja jalkineet!

Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin!

Lisätietoja suunnistusharrastuksen aloittamisesta löytyy sivulta:  http://www.suunnistus.fi

Suunnistuskoulun vetäjät:

Katja Nokka, Rasti 88, 040-5169345
Harri Pohjalainen, Loimaan Jankko, 045-1117238
Pasi Hongisto, Loimaan Jankko,  050-5402383

Suunnistuskoulu jatkuu torstaina 24.5. Loimaan Kertunmäellä klo 18, torstairastien yhteydessä. Ohjelmassa suunnistuskoululaisten oma harjoitus, mukavassa pururataympäristössä.
Muista metsään sopivat jalkineet ja vaatetus.

Opastus tieltä 210, Hirvikoskelta n. 5 km Oripään suuntaan.
Karttalinkki tässä.

Suunnistuskoulun tapahtumakalenteri:

Viikko

Viikonpäivä

Pvm

Paikka

Kartta

15

ke

11.4.

Oripää

Oripäänkangas

16

ma

16.4.

Pöytyä

Riihikoski sprintti

17

ma

23.4.

Marttila

Tiipilä

18

ke

2.5.

Pöytyä

Haukkavuori

19

to

10.5.

Virttaa

Palokangas

20

ti

15.5.

Loimaa

Urheilukeskus

21

to

24.5.

Loimaa

Kertunmäki

22

ke

30.5.

Virttaa

Virttaankangas

23

Ei suunnistuskoulua (Leimaus-leiri)

24

ti

12.6.

Oripää

Kalevanhauta

25

to

21.6.

Alastaro

Nuijahuhdanmäki

26

ma

25.6.

Marttila

Palainen

         

Tämän jälkeen kesätauko, minkä jälkeen suunnistuskoulu jatkuu 26.7.